lauantai 30. toukokuuta 2015

pientä updeittiä

Blogini hiljaisille kausille näyttäisi olevan kaksi täysin päinvastaista syytä. Toinen on se, että olen niin stressaantunut ja kiireinen, etten ehdi kirjoittaa. Ja toinen taas se, että ei ole juuri mitään stressattavaa ja haluan kerrankin nauttia vapaudesta täysin rinnoin. Olen vähän ääripäiden ihminen; haluan mustaa tai valkoista, harmaa harvoin kelpaa.

Tämmöinen tarttui (kirjaimellisesti, heh) mukaan Espanjasta  
Tulin tasan kaksi viikkoa sitten Espanjasta kahdeksan viikkoa kestäneestä opiskelijavaihdosta. Matkan jälkeiset paperihommat hoidettuani olen lähinnä keskittynyt Espanjan "koti-ikävän" hoitamiseen, poikaystävän ja ystävien kanssa ajan viettämiseen, Amy Winehousen kuunteluun ja seuraavan matkan fiilistelyyn. Seuraava reissu starttaakin ylihuomenna ja kohteena on Thaimaan Chiang Mai ja Raw till 4 Thai Fruit Festival. 

Yup, still carbing up ;)
En malta odottaa, että pääsen samoin ajattelevien ihmisten ympäröimäksi ja tuoreiden, paikallisten ja laadukkaiden hedelmien äärelle! Tämä tulee olemaan täysin uudenlainen ja älyttömän inspiroiva tapahtuma minulle. 

Lyhyesti elämäni ikävästä puolesta: selkäkivut vaivaavat yhä ja syykin selvisi. Mikäpä muukaan, kuin (pieni, mutta kuitenkin) välilevyn pullistuma. Jes. Saa nähdä miten tilanne etenee, minkäänlaista liikuntaa en voi harrastaa ja istumistakin pitäisi välttää (vaikeaa kahden neljän tunnin ja yhden 11 tunnin lennon aikana, vai mitä?). Yritän kuitenkin pysyä positiivisena ja toivoa, että selän kunto paranee edes jonkin verran kesän aikana. 

Jännää muuten, miten sään hiljakseen lämmetessä raakaruoka alkaa maistua yhä paremmin! Raa'at päivälliset ovat yhä yleisempi vaihtoehto riisille tai perunoille. Saa nähdä, innostunko Thaimaassa nauttimaan paikallisista hedelmistä "kokopäiväisesti".




Pahoittelen hieman rönsyilevää tekstiä, yhtenäisen kirjoituksen aikaansaaminen tuntui lähes mahdottomalta. Halusin kuitenkin kertoa vähän kuulumisia, ettette luule minun lopettaneen tätä touhua kokonaan.

Ihanaa kesäloman alkua opiskelijoille ja muuten vain kesän alkua kaikille, palataan asiaan kotiuduttuani taas maailmalta!   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti