tiistai 20. tammikuuta 2015

what I eat in a day

Otsikko kuulosti niin typerältä suomeksi, että oli pakko kirjoittaa se englanniksi. 

Minulta toivottiin jonkinlaista ruokapäiväkirjapostausta, joten menen suoraan asiaan! Otan mielelläni vastaan postausehdotuksia ja kaikenlaista palautetta teiltä, rakkaat lukijat.

Eilinen, vapaapäivä, oli hyvin tyypillinen päivä minulle mitä syömiseen tulee. Söin pelkkiä hedelmiä päivälliseen asti (raw till 4) ja päivälliseksi kypsennetyn hiilaripitoisen lämpimän ruuan.

Pahoittelen joidenkin kuvien iPhone 4 -laatua.

Mitä söin (ja join) maanantaina 19. tammikuuta

Nousin aamulla noin kello 8. Join vajaan litran vettä, ja kävin puolen tunnin kävelyllä.



Kävelyn ja suihkun jälkeen, yhdeksän maissa, tein aamupalaksi smoothien, johon laitoin

  • 1dl yön yli liotettuja (raakoja) kaurahiutaleita
  • 5 banaania
  • omalta pihalta poimittuja, pakastettuja punaherukoita
  • 1 rkl hampunsiemeniä
Lisäksi söin kaksi jättimäistä omenaa.

Aamupalan ja lounaan välillä tein koulujuttuja ja kävin taas ulkona. Olen täysin riippuvainen raikkaasta ilmasta, en kestä olla kovin montaa tuntia sisällä. Noin tunti ennen lounasta join litran vettä.




Yhden maissa söin lounaaksi kuusi banaania ja kolme persimonia.

Sitten taas opiskelin. Ai että, miten jännittävä elämä minulla onkaan.

Kolmen aikoihin napostelin opiskelun lomassa muistaakseni seitsemän taatelia. Samalla join taas vajaan litran vettä. Sitten poikaystäväni tuli pelastamaan minut ruotsin nettikurssilta.


Kuudelta söin päivällistä. Ensin söin kulhollisen lempisalaattiani:
  • kourallinen babypinaattia
  • keräsalaattia
  • kiivi
  • tomaatti
  • kurkkua
  • omatekoista mansikkasosetta
Sitten söin yhteensä kolme kulhollista porkkana-kikherne-taginea* ja basmatiriisiä. Määrää on vaikea sen tarkemmin sanoa, varmaan n. 130g keittämätöntä riisiä keitettynä ja aika paljon taginea. Lämpimän ruuan lomassa join puolisen litraa vettä.

Yhdeksän aikoihin illalla päädyin vielä syömään palan kotitekoista ruisleipää ja puolikkaan iskän tekemän sämpylän, kummankin päällä avocadoa, sipulia ja kurkkua.

Kuten huomaatte, heh, syön aika paljon. Se on tämän elämäntavan edellytys! 

Niin paljon hiilihydraatteja kuin vatsa vetää. Saat kaikki tarvitsemasi ravintoaineet, pysyt hyvässä kunnossa ja optimaalisessa painossa, ajatuksesi kulkee kirkkaasti, sinun ei koskaan tarvitse olla nälkäinen. Elämä hymyilee, olet onnellinen.

Olen rakastunut tähän elämäntapaan jo kymmenen päivän jälkeen! 

* Reseptin taginelle on luonut yksi lempparifoodieni Instagramista @superfoodsiobhan. Tässä linkki reseptiin, itse en käyttänyt paistamiseen öljyä ja bataatin tilalla käytin itse kasvatettuja porkkanoita. 

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

mikä ihmeen HCLFV?

High carb low fat vegan ”diet” (sana ”diet” sulkeissa, koska kyseessä ei ole mikään pikalaihdutusdieetti, vaan terveellinen elämäntapa). Korkeahiilihydraattinen, vähärasvainen vegaaniruokavalio. 

Siitä lähtien kun rupesin vegaaniksi, ja jopa ennen sitä, olen erityisesti Instagramin kautta nähnyt paljon puhetta HCLF-ruokavaliosta (/elämäntavasta). Lähinnä positiivista puhetta. Olin ensin skeptinen, mikä on normaalia, sillä ruokavalion peruspilarit poikkeavat dramaattisesti Suomen (ja monen muunkin maan) ravitsemussuosituksista.

Kuitenkin etsittyäni paljon tietoa aiheesta, nähtyäni todella monia terveitä, hyväkuntoisia, onnellisia ja elämänhaluisia ihmisiä sekä pohdittuani perusteellisesti, kaikki alkoi käydä järkeen. 


HCLF-ruokavalio kehottaa saamaan vähintään 80% päivittäin saadusta energiasta hiilihydraateista, 10% tai vähemmän proteiinista ja 10% tai vähemmän rasvasta. Eroaa melkolailla suosituksista, joihin me suomalaiset olemme tottuneet, eikö vain? Hiilihydraattien osuus pitäisi Suomen ravitsemussuositusten mukaan olla 55-60%, rasvan osuus 30% ja proteiinin 10-15%.

Lisäksi käsketään tietenkin syömään vähärasvaista lihaa, kalaa ainakin kahdesti viikossa, juomaan maitoa x lasillista päivässä jne jne jne... On varmaan sanomattakin selvää, etten ole kyseisten neuvojen kanssa samaa mieltä alkuunkaan. Miksi meitä sitten kehotetaan syömään ruokaa, joka ei ole meille hyväksi? Syy tässäkin lienee raha. Suomen ravitsemuspolitiikan avaintoimijoiden listan ykkösenä pomppii, mikäs muukaan kuin maa- ja metsätalousministeriö. Tottakai maatalouspäättäjät haluavat meidän ostavan tuotteitaan (liha- ja maitotuotteita), itsehän he siinä rikastuvat. Joko suosituksia päätettäessä ei oikeasti yhtään välitetä ihmisten terveydestä tai sitten päättäjät ovat idiootteja.

HCLF-ruokavalio koostuu pääasiassa hedelmistä, kasviksista sekä kypsennetyistä hiilihydraateista kuten riisi, peruna ja viljat. Mahdollisimman vähän prosessoidut hiilarit ovat parhaita. Paljon proteiinia ja rasvaa sisältäviä - myös kasviperäisiä - tuotteita (öljyt, pähkinät, soijatuotteet...) käytetään hyvin vähän, jos lainkaan. 




Mistä näin suuri ero kahden suosituksen välillä johtuu? Kumpi on oikeassa, vai onko kumpikaan?

Näitä kysymyksiä pohdin itsekin. Olen vihdoin tullut siihen tulokseen, että HCLFV-elämäntapa on ihmiselle ihanteellisin. 

Mutta Helmiina, sähän treenaat paljon, joten tarvitset paaaljon proteiinia, vai mitä?

Tarvitsen proteiinia kyllä, mutta en suuria määriä. Proteiini on naurettavan yliarvostettu ravintoaine yhteiskunnassamme ja sitä saadaan aivan liikaa, joka mm. vahingoittaa sisäelimiä. Olen silloin tällöin huvin vuoksi laskenut Cronometerilla päivittäisen energiajakaumani syötyäni vain hedelmiä, riisiä ja kasviksia ja aina olen saanut vähintään 45g proteiinia päivässä. Se on jopa Suomen ravitsemussuositusten mukainen määrä kokoiselleni tytölle!

Entä rasvat? Niitäkin ihmiskeho tarvitsee, mutta ei suuria määriä, varsinkaan prosessoituja rasvoja, kuten öljyt. Suuri määrä rasvaa ruokavaliossa ei pelkästään kerry rasvasoluiksi elimistöön vaan mm. hidastaa ravintoaineiden imeytymistä kehoon. Lisäksi rasvaa (ja proteiinia!) pilkkoessaan ja sulattaessaan elimistösi joutuu käyttämään pelkkään ruuansulatukseen hirveästi energiaa, jolloin olo voi olla väsyneempi ja vetämättömämpi kuin hiilihydraattipitoisesti syödessä.




Mutta eikö hiilihydraatit lihota? Nehän kerääntyvät rasvaksi vyötärölle??

Turhin myytti ikinä. En osaa kertoa perusteluita suomeksi kovin yksityiskohtaisesti, mutta sen verran kerron, että hiilihydraatit eivät lihota. Kehosi jokainen solu tarvitsee hiilihydraatteja toimiakseen. Jos kuitenkin syöt enemmän hiilihydraatteja kuin välttämättä tarvitset, ne varastoituvat näkymättömänä glukoosina lihaksiisi. Lihaksemme pystyvät varastoimaan jopa kilon hiilihydraatteja! Näistä glukoosivarastoista lihaksesi käyttävät energiaa tiukan paikan tullen, ja energia palaa esimerkiksi liikkuessa. Jos onnistut kuitenkin syömään niin paljon hiilareita, että ne eivät enää mahdu lihasten glukoosivarastoihin, tai lihaksesi eivät käytä varastoitua energiaa, hiilihydraatit muuttuvat lämmöksi, jota kehosi poistaa kun juokset, heilutat päätä tai vaikka kirjoitat tietokoneella. Prosessin nimi on dietary thermogenesis (minulla ei ole hajuakaan, miksi sitä kutsutaan suomeksi, etsin tietoni lähinnä englanniksi). 

Jayme, (Youtube-kanavalta Simply Vegan) on tehnyt mielestäni helposti ymmärrettävän ja lyhyen videon nimenomaan siitä, miksi hiilarit eivät lihota. Suosittelen katsomaan!



Ruokavaliossa suositaan myös minimaalista suolan käyttöä lähinnä sen vuoksi, että suola kerryttää ylimääräistä nestettä kehoon. Ihminen saa natriumia tarpeeksi ilman lisättyä suolaa.

Jättäessäsi ruuastasi suolan pois, se saattaa alussa maistua kovinkin mauttomalta. Nopeasti makuhermosi kuitenkin elpyvät suolan aiheuttamasta ”hämäystilasta” ja huomaat, miten herkullisia ja maukkaita yksinkertaiset ruoka-aineet ovat! Itse olen jo noin viikon jälkeen oppinut arvostamaan riisin ja perunan omaa, käsittelemätöntä makua.




HCLF-elämäntavalla on niin loistavia vaikutuksia kehoon ja mieleen, että oloni on tällä hetkellä, vain viikon jälkeen, hyvin luottavainen! Parasta tässä on se, että voit syödä niin paljon kuin haluat. Sinun pitää syödä niin paljon kuin haluat. Minkäänlaista rajoitusta ruuan määrässä ei ole, ravinnon pitää vain olla oikeanlaista: pääasiassa hiilihydraatteja. 

Yleisiä positiivisia vaikutuksia ovat energisyyden lisääntyminen, iloisuus, kirkas mieli, toimiva ruuansulatus ja kehon hakeutuminen optimaaliseen painoon. Jos olet ylipainoinen, pitkällä tähtäimellä tulet laihtumaan ja saavuttamaan terveen tilan kehoosi. Sama pätee alipainoon, saat sen verran lisää painoa kuin kehosi tarvitsee. 

Painon optimalisoituminen (onko se edes sana?) ei kuitenkaan tapahdu heti. Kuten heti alussa sanoin, tämä ei ole mikään pikalaihdutusdieetti. Jos olet tähän asti kohdellut kehoasi huonosti, syömällä liian vähän erityisesti hiilihydraatteja, saatat hetkellisesti jopa ”lihoa” jonkin verran. Tämä on kehosi normaali reaktio, kun se tajuaa ”virransäästöliekiksi” kutsutun tilan jälkeen saavansa energiaa, jota se tarvitsee, eli hiilihydraatteja. Sama ilmiö on tavallinen syömishäiriöstä toipuessa. Hetken aikaa kehosi saattaa varastoida kaiken mahdollisen mitä suuhusi laitat, sillä se pelkää, ettei saa taas pitkään aikaan ravintoa. Tämä kuitenkin tasoittuu, ja ylimääräiset kilot palavat pois.

Elämäntavan aloitettuaan alussa saattaa ilmetä joitakin detox-oireita erityisesti jos syöt paljon/pääasiassa hedelmiä. Uskon, että olen itse kärsinyt niistä menneenä viikkona! Mahdollisia oireita ovat mm. väsymys, huimaus, turvotus ja huonovointisuus. Oireita ei pidä säikähtää, ne ovat normaaleja ja ne menevät ohi. Käyn itsekin vielä tätä vaihetta läpi, mutta olen varma, että kun kehoni tottuu saamaan oikeanlaista, sille ihmiselle optimaalista ravintoa tulen voimaan paremmin kuin koskaan. Lisääntynyt energia ja iloisuus tuntuvat jo!




Huh, tulipa tästä informatiivinen teksti.. Jos et ole kuullut moisesta elämäntavasta ja faktoista aiemmin, olet varmaan vähän häkellyksissä. Jos kuitenkin mielenkiintosi heräsi ja kertomani käy mielestäsi järkeen, kannustan sinua etsimään lisää tietoa aiheesta ja kyseenalaistamaan meille tuputetun väärän tiedon!

Seuraan itse enemmän tai vähemmän aktiivisesti seuraavia Youtube-kanavia, jotka tarjoavat huimasti infoa ja ”vertaistukea” HCLF-vegaaneille tai elämäntavasta kiinnostuneille:

Simply Vegan
Freelee the Banana Girl
Tina Grundin
Dateswithlove
Brianna Jackfruitson



Itse olen vielä aivan alkumetreillä HCLF-veganismin kanssa, mutta oloni on jo nyt, noin viikon jälkeen loistava! Söin jo aiemmin todella hiilihydraattipitoisesti ja paljon hedelmiä aamupalaksi tai/ja lounaaksi, mutta jätettyäni lisätyn öljyn, vähennettyäni proteiininsaantia ja syötyäni todella paljon hiilihydraatteja oloni on parantunut entisestään! Lupaan pitää teidät ajan tasalla voinnistani ja kokemuksistani HCLF-vegaanina.

torstai 8. tammikuuta 2015

makuhermoja hivelevä curry

Näinä masentavina kylminä ja pimeinä talvi-iltoina itse kukin kaipaa välillä jotain lämmittävää ja lohdullista. Apua tähän kaipuuseen antavat paksu viltti, lämmin sauna, rauhallinen musiikki, kumppanin syli, kupillinen teetä tai suuri kulhollinen currya.







Tämä kookoksinen porkkana-munakoiso-kikhernecurry on lempeän mausteinen ja täynnä makua sekä ihania kasviksia. Kookos tuo siihen makean vivahteen. En juurikaan liioittele sanoessani, että tämä on paras curryresepti jonka olen tehnyt. 

Curryn pariksi sopii mainiosti tämänhetkinen suosikkilisukkeeni, kardemummariisi. 

Kookoksinen porkkana-munakoiso-kikhernecurry (4-6 annosta)

1 iso sipuli
4 valkosipulinkynttä
tilkka oliiviöljyä
2 rkl kuivattua korianteria
2 rkl juustokuminaa
1 tl kanelia
½ tl cayannepippuria
3 isoa porkkanaa (n. 500g)
1 munakoiso
2 tlk kikherneitä (yhteensä 520g kypsiä)
1 tlk kookosmaitoa (400ml)
1 tlk tomaattimurskaa (400m)
1 ruukku tuoretta korianteria

Kardemummariisi

niin monta annosta basmati- tai ruskeaa riisiä kuin on syöjiä
½ tl kardemummaa

-> Hienonna sipuli ja valkosipuli. Lämmitä suuressa, syvässä pannussa oliiviöljyä ja kuullota sipuli ja valkosipuli. Sipulien kuullottuessa aloita porkkanan ja munakoison pilkkominen kuutioiksi. Lisää mausteet kuullottuneen sipulin joukkoon ja paahda välillä sekoitellen kunnes mausteiden tuoksu voimistuu. 
Lisää pannuun pilkotut porkkanat, kookosmaito ja tomaattimurska sekä sen verran vettä, että porkkanat juuri peittyvät. Peitä kannella ja anna kypsyä, laita tässä välissä riisi kiehumaan (keitä pakkauksen ohjeiden mukaan ja lisää joukkoon kardemumma). 
5-10 minuuttia porkkanoiden lisäämisen jälkeen, lisää myös paloiteltu munakoiso. Peitä kannella ja anna kypsyä.
Kun kasvikset ovat pehmenneet, valuta ja lisää kikherneet. Anna curryn kuumeta ja lisää joukkoon (halutessasi hienonnettu) korianteri. 



Itselläni on tapana tehdä iiiso padallinen currya ja syödä sitä usempana päivänä. Siihen ei kyllästy ja kaiken lisäksi sen maku jopa paranee päivien kuluessa.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

tortilla-feast alle vartissa

Eilisaamuinen kävelylenkin, leffan vuokrauksen ja kauppareissun yhdistelmä venähti hieman suunniteltua pidemmäksi (= vietin hedelmäosastolla aikaa n. puoli tuntia) ja kotiin tullessani minulla oli kiljuva nälkä. Halusin herkullista lounasta - ja nopeasti.

Silmäilin nopeasti keittiön kaappien sisällön läpi ja muistin tuoneeni kaupasta täysjyvätortilloja ja pehmeää tofua. Täydellistä.

Heitin tofun ja kasan mausteita kuumalle pannulle, muussasin avocadoa, pilkoin tuoreita vihanneksia - herkkulounas oli hyvin pitkälti valmis. 



Scrambled tofu ("tofukokkeli", yksi annos) 

150g pehmeää tofua
kurkumaa, valkosipulia (jauhetta tai tuoretta), chilijauhetta, yrttisuolaa, pippuria
tilkka oliiviöljyä

Kuumenna pannu kuumaksi. Lisää tilkka oliiviöljyä ja pehmeä tofu. Riko tofun rakennetta hieman lastalla ja lisää mausteita (reilulla kädellä). Pyörittele pannulla kuin munakokkelia konsanaan kunnes tofu on saanut vähän väriä. 

Sitruunainen guacamole

1 kypsä avocado
½ sitruunan mehu ja kuori
½ tl (savu-)paprikajauhetta
mustapippuria
ripaus suolaa

Halkaise avocado, poista kivi ja lusikoi hedelmän sisältö kuppiin. Lisää sitruunan mehu ja kuori ja mausteet ja muussaa haarukalla. Tarkista maku ja lisää halutessasi mausteita.

Tofun ja guacamolen lisäksi tortillojen sisältä löytyi paloiteltua tomaattia, kurkkua, varsiselleriä, sipulia ja jäävuorisalaattia sekä salsaa ja ravintohiivahiutaleita. 


Onneksi tofua, tortilloja ja guacamolea jäi tähteeksi vielä tämänkin päivän lounaalle!


perjantai 2. tammikuuta 2015

yliarvostettu uusivuosi

Uusivuosi on mielestäni vähän yliarvostettu juttu. Toki, onhan se hienoa, että ihmiskuntamme on taas yhden vuoden vanhempi, en minä sitä kiellä. Mutta kaikki se lupausten tekeminen, tavoitteiden asettaminen ja ylipäätään muutos on usein yhtä tyhjän kanssa. Tavoitteiden tavoittelu ja lupaukset kestävät yleensä sen tammi- ja helmikuun ajan ja unohtuvat sitten täysin.

Tammikuu onkin sitä aikaa, kun kuntosalit ovat täynnä ihmisiä (älä käsitä väärin, se on vain hyvä juttu!) ja huijausdieettejä, laihdutuspillereitä ja vaikka sun mitä tuotteita ilmestyy tyrkylle kauppojen hyllyille ja televisio- ja lehtimainoksiin. Usein epätoivoiset laihduttajat lankeavatkin näihin ”nopeasti tehoaviin” ja ”pitkäaikaisia tuloksia antaviin” painonpudotusmenetelmiin.

Miten kauan menee siihen, että ihmiset tajuavat, että nämä eivät yksinkertaisesti toimi? Niillä ei saavuta hyvinvoivaa ja hyvännäköistä kehoa, kirkasta mieltä, positiivista asennetta ja ylitsevuotavaa elämänhalua. Niiden vaikutukset ovat kaukana tästä.

Nopeiden tulosten havittelu ei juuri koskaan kannata, jos tähtää pitkäaikaiseen hyvinvointiin. On itsestäänselvää, että kahdessa viikossa tiputetut viisi kiloa tulevat enemmän tai vähemmän välittömästi takaisin, kun alkaa syödä taas oikeaa ruokaa.



Jos haluat välttämättä sen uudenvuodenlupauksen tehdä, koski se sitten laihduttamista tai muuten vain terveellisempään elämäntapaan siirtymistä, tee itsellesi palvelus ja unohda kyseiset humpuukituotteet. Valitse sen sijaan elävä, terveellinen ja ihmiselle ihanteellinen kasviperäinen ruokavalio. Tulet näkemään tuloksia, et ehkä heti, mutta kärsivällisyys palkitaan. Kehosi ei ainoastaan hakeudu sinulle optimaaliseen painoon ja kokoon, vaan saat bonuksena lisääntynyttä onnen tunnetta, energisyyttä, kunnioitusta ja myötätuntoa eläinkuntaa, muita ihmisiä ja itseäsi kohtaan sekä kokonaisvaltaista hyvinvointia.



Minullakin on asioita, joihin pyrin ja tavoitteita, jotka haluan saavuttaa. Minä tosin pyrin niihin tietoisesti koko ajan, ihan sama onko 1. tammikuuta vai 23. toukokuuta. 

Tämänhetkisinä tavoitteinani ovat selkäni kuntoon saaminen, ylikunnosta palautuminen, takaisin salille ja nyrkkeilykehään pääseminen sekä raakaruuan lisääminen ruokavaliooni. Haluan löytää sellaisen tasapainon liikunnan, ravinnon ja levon välille, joka sopii juuri minulle. En halua päätyä liikuntakieltoon ja fysiatrian vastaanotolle enää uudestaan. 

Lisäksi haluan oppia vastaanottamaan ja vaalimaan positiivista energiaa vielä tämänhetkistä paremmin (olen jo muutaman viikon aikana edennyt tässä aika hyvin!). Tähän tavoitteeseen pääsemistä edistääkseni aion kirjoittaa kaikki iloiset, onnelliset ja positiiviset hetkeni ja mietteeni lapulle ja sujauttaa purkkiin. Ideana on, että oppisin arvostamaan pienimpiäkin iloisia asioita sekä onnen- ja kiitollisuuden tunteita. 



Toivottavasti joudun hankkimaan jossain vaiheessa isomman purkin!

Jos haluat asettaa tavoitteita vuodelle 2015, yritä muodostaa edes osa niistä oman pitkäaikaisen hyvinvointisi ympärille. Silloin niitä jaksaa tavoitella vielä helmikuun jälkeenkin! Tee vaikka itsekin tällainen happy moments -purkki.



Kaikinpuolin onnellista ja turvallista alkanutta vuotta sinulle, yritä pysyä pystyssä tuolla loskasäässä.