torstai 26. helmikuuta 2015

"nice cream"

Muutama kuukausi sitten tapahtui ikävä vahinko. Sauvasekoittimeni nimittäin alkoi puskea kipinää ja hajosi tehdessäni banaanijäätelöä

Suurin syy, miksi toivoin tehoblenderiä synttärilahjaksi, taisikin olla banaanijäätelön kaipuu. Heh..

Banaanijäätelöstä (vielä toistaiseksi) tietämättömille siis tiedoksi, että "nice cream" eli "banana ice cream" eli banaanijäätelö on yksinkertaisesti jäisistä banaaneista ja halutuista makuaineista blendattu jäätelöä muistuttava mössö. Hyvällä blenderillä ja tarpeeksi kypsillä banaaneilla koostumuksesta tulee ihanan täyteläinen ja kermainen.

Nice creamia tehdessä makuvariaatioissa rajana on vain mielikuvituksesi ja keittiön kaappiesi sisältö. Omia suosikkimakujani ovat vadelmajätski, maca-kanelijätski, carob-jätski ja pinaattijätski (kyllä, pinaatti). 

Ohje pettämättömän täydelliseen banaanijäätelöön:

  • Kuori ja paloittele (kypsät ja pilkulliset!!) banaanit ja pakasta niitä mielellään n. 8 tuntia tai yön yli (tai pidempäänkin). Banaanit on hyvä pakastaa minigrip-pusseissa!
  • Ota banaanit sulamaan kymmenisen minuuttia ennen jäätelön tekoa. 
  • Laita jäiset banaanit, haluamasi makuaineet sekä kokonainen tai puolikas* ei-jäinen banaani tehoblenderiin ja käynnistä. Lisäile tehoa ja survo aineksia kohti blenderin teriä sekoitinsauvalla, jos blenderiisi varusteisiin sellainen kuuluu. (Omalla vastuulla voit käyttää myös sauvasekoitinta. Kipinöintivaara on kuitenkin ilmeisesti olemassa.)
  • Huom! Voit jakaa banaanimääräsi osiin ja tehdä useamman makuista nice creamia.
  • Blendaa massaa kunnes se on tasainen ja  koostumus muistuttaa jäätelöä. 
  • Syö suoraan blenderistä tai kaavi jäätelö kulhoon ja laita päälle lisää herkkuja!
* Ei-jäisen banaanin määrä kannattaa suhteuttaa jäisten banaanien määrään. Jos sinulla on esim. kuusi jäistä banaania, kannattaa laittaa kokonainen ja jos kolme, niin puolikas riittää. Pieni määrä ei-jäistä banaania tuo kermaisuutta jäätelöön.

Yllä lounaani viime sunnuntailta. Vadelmajätskiä ja maca-kanelijätskiä taatelisoseen (tuoreita taateleita muussattuna vesitilkan kanssa), vadelmien, mulperimarjojen, hampunsiementen ja basilikan kanssa. Nam!

maanantai 16. helmikuuta 2015

paahdettu myskikurpitsaspagetti

Maistuisiko samettisen kermainen pasta? Terveellisesti, ilman eläinrasvaa ja kolesterolia? 

Tämä paahdettu myskikurpitsaspagetti on tuhti olematta raskas, kermainen olematta rasvainen ja maukas ilman monimutkaisia ainesosia. Se täyttää kaikki lohturuuan vaatimukset.

Kenellepä ei kirpeän kylminä helmikuun pakkasiltoina maistuisi kulhollinen höyryävää spagettia.



Tämä oli itse asiassa ensimmäinen kerta, kun kokeilen myskikurpitsaa. Sen maku on ihanan makea, tykästyin heti! Halutessasi voit käyttää kurpitsan tilalla bataattia.

Paahdettu myskikurpitsaspagetti (isohko padallinen)

Keskikokoinen myskikurpitsa (n. 1,5kg kuorineen)
(2 porkkanaa, pelkkä kurpitsa riittää mainiosti!)
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
n. 7dl kuumaa vettä (voit käyttää pastan keitinvettä)
2 rkl ravinnehiivahiutaleita (nutritional yeast)
1 tl kuivattua rosmariinia
rouhittua mustapippuria
(halutessasi suolaa)

500g täysjyväspagettia 

-> Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kuori myskikurpitsa ja poista siemenet. Paloittele isohkoiksi kuutioiksi. (Kuori ja paloittele myös porkkanat.) Kuori sipulit ja leikkaa ne neljään osaan. Jätä valkosipulin kynnet kuoriinsa ja levitä kasvikset uunipellille leivinpaperin päälle, laita uuniin paahtumaan. Vartin päästä ota valkosipulit pois ja jätä loput kasvikset paahtumaan vielä n. vartiksi, kunnes ne ovat pehmenneet ja saaneet hieman väriä. Kuori valkosipulit. Keitä spagettia minuutti vähemmän kuin paketissa neuvotaan. Säästä n. 7dl keitinvettä kastiketta varten.

Paahtaminen tuo esiin kasvisten parhaan maun.
Laita kasvikset, kuuma vesi, ravinnehiivahiutaleet, rosmariini ja pippuri (sekä halutessasi suola) tehosekoittimeen ja sekoita mahdollisimman tasaiseksi. Voit käyttää myös sauvasekoitinta. Tarvittaessa voit lisätä veden määrää, kastike saa olla melko ohutta (ei mitään lientä kuitenkaan!).

Laita suuri pannu tai kattila liedelle lämpiämään. Tarkista kastikkeen maku ja sekoita se spagetin kanssa pannussa tai kattilassa. Varmista, että pasta on kuumaa. Ripottele annoksen päälle ravinnehiivahiutaleita ja nauti!

(Sain Rawmix-tehoblenderin äidiltäni aikaiseksi synttärilahjaksi! Olen rakastunut.)

tiistai 10. helmikuuta 2015

kevät ja kehon puhdistuminen

Ensinnäkin pahoittelen, etten ole kirjoittanut pitkään aikaan. Elämäni on viime vuoden lopusta asti ollut aika hektistä! 

22. maaliskuuta suuntaan kahdeksaksi viikoksi vaihtoon Espanjan Lleidaan. Menen työssäoppimaan paikalliseen ravintolaan, olen niin innoissani! Vaihdon on järjestänyt oppilaitokseni. Sillä teen kaksoistutkintoa, minun piti tehdä etukäteen nettikursseina lukiokurssit, jotka ovat kesken vaihtoni aikana. Niitä olen viimekuukaudet puurtanut ja viime viikolla tuli vihdoin valmista! Yksi taakka pois harteiltani.

Tässä postauksessa yritän vähän koota viimeaikaisia kuulumisiani - ja saattaa minulla olla teille jokin reseptikin jaettavana ;)

Tämän aamuinen kävelylenkki oli paras pitkään aikaan! Aurinko nousi ja paistoi lähes pilvettömällä taivaalla, linnut lauloivat ja palokärjet nakuttivat. Annoin auringon paistaa kasvoilleni ja ihoni imeä kaiken mahdollisen D-vitamiinin. Edes huonosti nukuttu yö ja kova nälkä eivät pilanneet ihanaa fiilistä.


Kuvanlaatu ei ole paras mahdollinen, mutta palokärkien äänet ovat niin siistejä!

Ihanaa oli myös palata kotiin tekemään herkkuaamiaista. Suosikkismoothieni tällä hetkellä on oikea piristävä terveyspommi - unohtamatta herkullista makeaa makua.



7 kypsää (pilkullista!) banaania
iso kourallinen tuoretta (baby)pinaattia
1 rkl hampunsiemeniä
1 tl maca-jauhetta
1 tl kanelia
1/4 tl merilevärouhetta


Joskus, esimerkiksi ennen pitkää työpäivää, lisään joukkoon vielä lucumaa, joka auttaa pitämään verensokerin tasaisena hieman epäsäännöllisistä ruokailuista huolimatta.


Seuraavaksi haluaisin vähän päivitellä tuntemuksiani noudatettuani nyt kuukauden verran HCLF-ruokavaliota. Syön pääasiassa raw till 4 -tyyliin, eli rajoittamaton määrä hedelmiä ja kypsentämättömiä kasviksia päivällisaikaan asti. Tämä on toiminut mukavasti! Vähärasvainen raakaravinto liikkuu elimistössä nopeasti ja on helppo ruuansulatukselle. Energiaa jää siis reilusti kehon muihin toimintoihin, joka tuntuu mielen kirkkautena ja hyperaktiivisuutena pirteytenä. Olo on myös kevyt joka aterian jälkeen, vaikka olisikin syönyt tuhannen kalorin edestä banaaneja ja taateleita. 

Olen huomannut muutoksia myös ulkonäössäni. Olen kuullut monilta sellaisia kokemuksia, että tämän elämäntavan aloittaessaan paino on noussut. Vettä kerääntyy reilusti (turvotus) ja jopa vähän rasvaakin. Tätä ei kuitenkaan kannata säikähtää. 




Kun alkaa syödä huomattavasti aiempaa enemmän hiilihydraatteja ja vähentää rasvan ja proteiinin määrää, keho alkaa puhdistua ja "parantua". Kehon tilan kohentumisen sivuvaikutukset tuntuvat (ja näkyvät) erityisesti, jos on aiemmin kärsinyt esimerkiksi syömishäiriöstä, syönyt väärin (lue: eläinperäistä ravintoa) tai kokeillut painonpudotukseen vaarallisia, aivan liian vähäkalorisia dieettejä. Voidakseen puhdistua ja hiljalleen korjata aiheutuneet vahingot keho tarvitsee ylimääräistä rasvaa ja nestettä. Paino voi nousta ja ulkonäkö muuttua nopeastikin, mutta kuulemma kehon ollessa valmis, paino palaa ihanteelliseen lukemaansa lähes yhtä nopeasti.

Itse olen huomannut kyseisen "detox-oireen" kehossani selvästi. Reiteni ja vyötäröni ovat pyöristyneet melko huomattavasti. Ihonmyötäiset kauluspaidat eivät istu eikä farkkujen nappi meinaa mennä kiinni. Olen melko varma, että suurin osa kerääntyneestä massasta on nestettä, sillä esim. reiteni, vatsani ja kylkeni tuntuvat aroilta painettaessa. Toki joukossa on varmaan rasvaakin, mutta asia ei oikeastaan häiritse minua. 




Tunnen oloni oikeaksi syödessäni tällä tavalla ja luotan tähän elämäntapaan ja omaan kehooni 100-prosenttisesti. Ylimääräinen paino saattaa alkaa hävitä parin kuukauden kuluttua tai vuoden päästä. Minä en itse asiassa edes välitä. Annan keholleni kaiken ajan jonka se tarvitsee parantuakseen ja puhdistuakseen. Ulkonäköni tai vyötäröni paksuus eivät määrittele minua ihmisenä. Olen niin iloinen huomatessani, että ajattelen vihdoin tällä tavalla! Hedelmien mussutus jatkukoon siis.

Yritän parhaani mukaan tästä eteenpäin kirjoitella taas säännöllisesti. Minulla on ainakin pari reseptiä, jotka odottavat jakamista. 

Nauttikaa ensimmäisistä kevään merkeistä ja hellikää itseänne auringonpaisteessa!