Minulla
on voimakkaita asetuksia. Minä luon hyviä reseptejä (heh). Minulla
on asiaa. Haluan tulla kuulluksi. Kaiken lisäksi minulla on hyvä
kamera. Minkä ihmeen takia minulla ei ole blogia? Siinä kysymys,
joka juolahti mieleeni tänään kävelyllä.
Kävin
tänään ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kävelyllä ilman
kuulokkeita. Viimeeksi kävelin, tai ylipäätään liikuin ulkona
ilman musiikkia joskus, kun unohdin ottaa kuulokkeet mukaan. Ja
silloin matka luultavasti kului ärsyyntyneisyyden vallassa itseäni soimaten juuri
tämän unohduksen takia.
Kävellessäni
hämmästyin, kuinka hyvin omat ajatukset kuuleekaan, kun The Black
Keys ja Metallica eivät pauhaa korvien kautta suoraan pään sisään.
Pian huomasinkin ajattelevani onnellisuutta, kiitollisuutta ja sitä,
mitä haluan tehdä elämälläni. Olen lähiaikoina keskittynyt vain
suorittamiseen, ja ollut muka niin kiireinen, että tällaiset
”pikkuasiat” ovat päässeet unohtumaan.
Päätinkin
aloittaa elämässäni aivan uuden luvun. Tähän lukuun sisältyy
enemmän kiitollisuutta, kunnioitusta, armoa ja rakkautta kaikkea
kohtaan. Myös itseäni. Olen oppinut, että elämä on juuri niin
onnellista kuin siitä tekee. Lähiaikoina en ole tehnyt paljoakaan
tehdäkseni elämästäni sellaista kuin haluan: onnellista ja hyvää,
täynnä rakkautta.
Uuden
luvun konkretisoimiseksi tuntui hyvältä ajatukselta perustaa blogi.
Ehkä tätä kautta pääsen paremmin kiinni omiin oikeisiin
unelmiini ja ajatuksiini. Samalla pääsen jakamaan ajatuksiani
muulle maailmalle. Tämähän on hyvä idea! Voisinkin pitää
blogia yhtenä joululahjana itselleni.
Tulipa syvällistä tavaraa jo ensimmäiseen postaukseen.
Seuraavassa voisin kertoa hieman itsestäni.
Täällä sitä vaan kirjoitellaan ensimmäistä blogipostausta joulun ensimmäisen glögimukillisen ja karpalo-pekaanipähkinäkeksin kera. Tuntuupa hassulta.
Tähän voisi kyllä tottua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti